Puheterapeutti on yliopistosta logopedian koulutusohjelmasta filosofian maisteriksi valmistunut Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) laillistama terveydenhuollon ammattihenkilö. Valviran keskusrekisterissä Terhikissä on tiedot kaikista Suomessa laillistetuista puheterapeuteista.

Puheterapiapalvelut Suomessa

Puheterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, joka kuuluu sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon palveluihin. Lisäksi työtä tehdään yksityisellä sektorilla.

Perusterveydenhuollon puheterapeutin vastuualueeseen kuuluu aikuisten ja lasten puheen, kielen ja kommunikaation sekä äänen häiriöiden ennaltaehkäisy, tutkimus ja kuntoutus. Puheterapeutti arvioi ja kuntouttaa myös lasten ja aikuisten syömis- ja nielemistoimintoja. Jos hyvinvointialue ei pysty tarjoamaan tarpeeseen nähden riittäviä palveluita, se voi ostaa palvelut yksityiseltä ammatinharjoittajalta tai puheterapiapalveluita tuottavalta yritykseltä. Puheterapiapalveluista saa lisätietoja omasta sotekeskuksesta.

Erikoissairaanhoidossa puheterapeutteja työskentelee foniatrian, neurologian, lastenneurologian ja lastenpsykiatrian yksiköissä sekä kuulokeskuksissa ja kehitysvammapalvelujen osaamiskeskuksissa. Erikoissairaanhoidon puheterapeutin työ painottuu vaativiin kommunikaation, kielen ja puheen sekä nielemisen vaikeuksien kartoitukseen ja kuntoutussuunnitelman laatimiseen osana moniammatillista työryhmää.

Kuntoutus tapahtuu Kelan kustantamana, mikäli henkilö täyttää vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kriteerit. Kelan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta toteuttavat yksityisen sektorin palveluntuottajat.

Lasten puheterapia

Puheterapeutin tutkimuksiin ohjaudutaan useimmiten lastenneuvolan ikäkausitarkastuksesta. Myös muut sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ja varhaiskasvatuksen työntekijät voivat ohjata lapsen puheterapeutille. Joillain hyvinvointialueilla vanhemmat voivat myös itse varata ajan puheterapeutille.

Puheterapeutti arvioi onko kyseessä normaali, viivästynyt vai poikkeava puheen- ja kielenkehitys. Puheterapiaan ohjautuvan lapsen puhe voi olla samanikäisiin verrattuna hyvin vähäistä tai epäselvää ja/tai hänellä voi olla puheen ymmärtämisen vaikeuksia. Lapsella saattaa olla kielellisten vaikeuksien lisäksi haasteita sosiaalisessa kommunikaatiossa ja vuorovaikutuksessa. Lapsella voi olla esimerkiksi kehityksellinen kielihäiriö, autismi, kuulo-, CP- tai kehitysvamma. Lisäksi lapsella voi ilmetä äänihäiriöitä, änkytystä tai ongelmia syömisessä ja nielemisessä. Lievimmillään puheterapiaan ohjatuvalla lapsella voi olla jokin äännevirhe.

Puheterapeutti tekee moniammatillista, ohjaavaa ja konsultoivaa yhteistyötä lapsen lähiympäristön, kuten päivähoidon, koulun ja muiden kuntouttavien tahojen kanssa. Työtehtävissä korostuu vanhempien ja lapsen muiden lähi-ihmisten ohjaaminen.

Aikuisten puheterapia

Aikuisiällä puheterapia on usein erilaisten sairauksien tai vammautumisen aiheuttamien vaikeuksien tutkimista ja kuntoutusta. Tavallisin aikuisen puheterapiaan ohjautumisen syy on aivoverenkiertohäiriöstä aiheutuva afasia, dysartria tai nielemisen häiriö. Myös lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeus tai muut kielelliset vaikeudet saattavat haitata toimintakykyä aikuisiällä. Tällöin tarvitaan puheterapeutin tutkimuksia, ohjausta ja kuntoutusta.

Myös erilaiset ääneen liittyvät ongelmat voivat olla syynä puheterapeutin vastaanotolle hakeutumiseen. Puheterapeutin työnkuvaan kuuluvat myös kuulovammoihin ja eteneviin neurologisiin sairauksiin liittyvät kommunikoinnin vaikeudet.