Kuntatyönantajat yrittävät murtaa lakkoja – JUKO nostanut kanteen työtuomioistuimeen ja tehnyt tutkintapyynnöt poliisille

Tunnelma akavalaisten kuntalakkojen ympärillä on tiivistynyt, kun työnantajat ovat pyrkineet murtamaan lakkoja useilla paikkakunnilla.

JUKO on nostanut asiasta kanteen työtuomioistuimeen ja tehnyt tutkintapyynnöt poliisille tähän mennessä neljässä kaupungissa: Helsingissä, Rovaniemellä, Turussa ja Vantaalla.

JUKOn neuvottelupäällikkö Jouni Vattulainen pitää tilannetta erittäin vakavana, koska työtaisteluoikeus on työntekijöiden ammatillisesta yhdistymis- ja järjestäytymisvapaudesta johdettava perusoikeus. Nyt kaupunki-työnantajat ovat jakaneet henkilöstölle virheellistä tietoa siitä, että jollakin henkilöstöryhmällä ei olisi asemansa vuoksi oikeutta lakkoon.

Kanne työtuomioistuimeen

JUKO katsoo, että kyseessä on työnantajien puolelta lainvastainen työtaistelutoimenpide, jolla pyritään heikentämään JUKOn asemaa käynnissä olevissa kunta-alan virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa.

– Työnantajien toimet perustuvat Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ohjeistukseen, joten JUKO on nostanut asiasta kanteen työtuomioistuimessa, Jouni Vattulainen kertoo.

Vattulaisen mukaan työnantajat ovat määritelleet työnantajan vastuuhenkilöt työtaistelutilanteessa ja samalla edellyttäneet, että nämä henkilöt jäävät työtaistelun ulkopuolelle.

– Kuntasektoria koskevassa lainsäädännössä ei ole kuitenkaan rajoitettu minkään henkilöstöryhmän työtaisteluoikeutta. Näin ollen työnantaja ei yksipuolisella päätöksellä voi välillisesti tai välittömästi kieltää tai estää ketään kunnallista viranhaltijaa tai työntekijää osallistumasta järjestön päättämään lailliseen työtaisteluun.

Tutkintapyynnöt poliisille

JUKO on pyytänyt myös poliisia tutkimaan, loukkaavatko työnantajien toimet rikoslain 47 luvun 5 §:n tarkoittamalla tavalla järjestäytymisvapautta. Tutkintapyyntöjä on tehty niillä paikkakunnilla, joissa JUKOn lakot ensi viikolla alkavat.

JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren pitää erittäin valitettavana, että työnantajat kajoavat näin räikeästi ihmisten perusoikeuksiin.

– JUKO on halunnut tammikuussa alkaneissa virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa koko ajan ratkaisua. Lakkoihin päädyimme, koska Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT keskeytti neuvottelut 28. helmikuuta jättämättä edes minkäänlaista tarjousta. Lakoilla haluamme vauhdittaa parhaillaankin valtakunnansovittelijan keskeyttämää työriitojen sovittelua.

– Jukolaiset kunta-alan palkansaajat ovat odottaneet pitkään, että työolot parantuvat ja palkkaratkaisut saadaan sille tasolle, joka vastaa koulutusta ja työn vaativuutta. Enää emme odota. Väki haluaa lakoilla osoittaa, miten tärkeistä asioista on nyt kyse, ja tätä oikeutta ei työnantaja voi viedä, Löfgren painottaa.

Lakkojen ajankohdat lähestyvät

Jos kunta-alan virka- ja työehtosopimuksesta ei sitä ennen synny sopua, 6.–7. huhtikuuta edessä ovat JUKOn lakot Jyväskylässä ja Rovaniemellä sekä JUKOn, JHL:n ja Jytyn lakot Turussa ja Oulussa.

Tämän jälkeen vuorossa olisivat Kuopio ja Tampere 12.–13. huhtikuuta sekä Helsinki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen 19.–25. huhtikuuta. JUKO on suunnitellut myös seuraavan vaiheen vastauksena valtakunnansovittelijan jättämän sovintoesityksen epätyydyttävään sisältöön.

JUKOn ylityö- ja vuoronvaihtokielto koko kuntasektorille alkaa maanantaina 4. huhtikuuta ja päättyy sunnuntaina 10. huhtikuuta.

Lisätiedot ja kommenttipyynnöt

JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren | 040 568 2798 | maria.lofgren@juko.fi | Twitter @marialofg @JUKOry